Viime kirjoituksesta on vierähtänyt jo lähes kaksi vuotta. Mökkiprojekti jatkuu, edelleen. Turha optimismi aikataulujen suhteen on karissut projektin edetessä, mikä on ollut kova paikka kärsimättömälle luonteelle. Kesä 2007 meni sadetta pidellessä. Koko kesän rakennussaldo oli alustavat putkityöt rakennukselle sekä jokunen hassu pystylauta syksyllä 2006 valetun sokkelin päälle.

Jos edellinen talvi oli ollut pitkä, sitä oli myös seuraava talvi. Talven aikana kuljetettiin tontille erinäinen määrä lautatavaraa, josta turhan iso osa meni polttopuiksi väärän varastoinnin takia.

Keväällä 2008 hanke nytkähti vihdoin eteenpäin ja kesällä 2008 sitten päästiin todenteolla rakentamaan. Pystyyn nousivat runkolaudoitus, vesikatto, peltikate ja ulkolaudoituskin naputeltiin tuolloin. Syksyllä muurattiin kolmihorminen savupiippu.

Ilmojen kylmetessä ja vanhan mökin vesivaurion synnyttämän homeen hajun takia  hylkäsimme vanhan puolen huoltotilana. Ikävä homeen haju muonitusreissujen tuliaisena sai luopumaan muuten hyvästä huoltotilasta. 

Rakentaminen jatkui viikonloppuisin läpi talven ja rakentamisrytmi muotoutui talven aikana vakioksi: lauantaiaamuna muonitustehtävät eli viikonlopun ruokien valmistus ja sitten tontille, jossa ensimmäisenä lämmityspuuhat. Lämmityksestä huolehtivat kaksi savupiipun hormiin kytkettyä puukiuasta, yksi molemmalla puolella hormia. Sitten rakennuspuuhiin. Yöksi kotiin nukkumaan ja aamulla taas tontille. Näin on jatkunut lähes koko talven lukuunottamatta juhlapyhiä tai joitakin pakollisia menoja.

Talven aikana villoitettiin lattia, seinä ja katto. Villoituksen jälkeen oli vuorossa ruskea pahvi sekä sisälaudoitus. Sähkötöitä tehtiin aina sopivassa välissä ennen sisälaudoituksen asentamista. Tällä hetkellä työn alla on väliseininen rakentaminen.

Mökkiprojektia aloitettaessa oli tarkoitus rakentaa ekologisesti sekä kukkaron mukaan. Tämä ajatus on toteutunut suurelta osin joskin projekti on elänyt ja muuttanut muotoaan edetessään. Mikään olennainen ei kuitenkaan ole muuttunut. Harmaita hiuksia on projektin myötä tullut, kuitenkaan mitään perustavaa laatua olevaa ongelmaa ei ole esiin noussut.

Rakennustarvikkeita on vuosien varrella kerätty sieltä, mistä halvalla on saatu. Pitkä rakennusaika on mahdollistanut loppuunmyyntien ja ale-tarjousten hyväksikäytön joskin rakentamisen korkeasuhdanne on pitänyt hinnat korkealla. Nyt suhdanteen käännyttyä odotamme saavamme loppuhankinnat hieman edullisemmin. Suurin osa tavaroista on kuitenkin jo hankittuna ja varastoituna. Harras toive onkin saada kaikki tavara pikkuhiljaa oikeille paikoilleen.

Suosittelenko tätä rakentamistapaa muille? Kyllä, hyvähermoisille, kärsivällisille ja paljon vapaa-aikaa ja ymmärtäväisiä sukulaisia ja tuttavia omaaville henkilöille.

Jos voisin aloittaa kaiken alusta, tekisinkö jotain toisin? Suurimmalta osalta en, mutta ehkä jokunen hankinta olisi voinut jäädä väliin. Hankinnoissa tulee olla selkeä, etukäteen mietitty luettelo. Näin vältytään turhilta ja sopimattomilta heräteostoksilta.

Kuvia hankkeesta myöhemmin.